Oon viettänyt tällä rintamalla hiljaiseloa jo pidemmän aikaa... Syynä yksinkertaisesti se että mua ei ole huvittanut kirjoittaa ja koin ettei tää ole mun maailma..
Nyt oon jostainsyystä alkanut ajatella toisin ja ehkä jopa vähän olisi syttynyt uutta kipinää tuohon kirjoittamiseen.. Lieneekö syynä "isommat" elämän mullistukset :)
Oon tällähetkellä siis töissä... Kevällä sain tilaisuuden lähteä kokeilemaan työtä josta oon salaa haaveillut koska oon ehkä vähän ollut epävarma omasta pärjäämisestäni tässä hommassa... Nyt oon vapusta asti porskuttanut näissä hommissa ja fiilis on ihan mahtava!
Oon päässyt kokemaan jos jonkinlaista juttua tän työn ansiosta :)
Mutta se siitä työstä sitten...
●
Mullahan on diagnosoitu kun synnyin kilpirauhasen vajaatoiminta ja elämä sen kanssa on välillä ollut vähän helpompaa ja välillä taas aika paljonkin vaikeampa... 17 vuotiaasta asti yhtä vääntöä suoraan sanottuna.
Aluksi olin potilas joka uskoi kaiken mitä lääkärit sanoi.. En edes uskaltanu epäillä, koska asiat oli siihen asti ollut samalla tavalla melkein 20 vuotta... Vaikka mulla oli jo silloin ollut oireita.. En vain nuoruuden innossani tajunnut tai tunnistanut sitä... Eikä kontrollikäynneilläkään katsottu kuin se että kuinka pitkä oon ja mitä verikokeet näytti..
Asiat alkoivat muuttua kun saavutin tuon 20 vuoden iän.. Taisin olla nuorempikin, vaikea sanoa koska jos tuo vajaatoiminta on jotain saanut aikaan niin se on tuhonnut mun muistin aika tehokkaasti :| En hirveästi muista mitä esim. viime kesänä tapahtui...
No, anyway... Aloin kyseenalaistaa lääkäreiden mielipiteitä ja asenteita... Aloin puhumaan oireista enemmän - aiemminhan olin ollut hiljaa niistä... En nimittäin tiennyt niiden olevan vajaatoiminnan oireita... Aloin googlettaa asioita ja opiskella vajaatoimintaa enemmän ja enemmän.. Muodostin siitä itselleni pakkomielteen.
Tuo pakkomielle söi multa todella paljon energiaa... Kokoajan kulutin aikaa lukemalla ja etsimällä edes jotain uutta.. Edes pienen pientä tiedon murusta..
Mut pysäytti kuitenkin kun eräs ihminen sanoi mulle suoraan.. "Sä et ole kilpirauhasen vajaatoiminta, vaan sä olet Jenni... Sä et ole kävelevä elin.. Sun pitää alkaa ajatella niin"... Ajan kanssa mun asenteet alkoi muuttua.. Sitten pääsin töihin... Tajusin etten mä voi enää olla se ihminen jonka elämä pyörii tuon vajaatoiminnan ympärillä...
Teen niinkuin mun kuuluu tehdä.. Elän normaalia elämää... Käyn töissä, otan lääkkeeni.. Nautin kaikista kokemuksista joita elämässäni saan :)
Ehkä jatkan kirjoittamista tästä eteenpäin... Ehkä en, tuntui kuitenkin että tuo oli saatava pihalle tekstinä... Vaikkei sitä kukaan lukisikkaan :)
